Etusivu  |    Kuvia  |    Toiminta   |   Vuokraus|    Sijainti   |   Yhteystiedot  |  Linkit Liity jäseneksi

Huttukylän Nuorisoseura on Pohjoispohjanmaan vuoden 2011 nuorisoseura!
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Huttukylän Nuorisoseura ry uudistaa omaa toimitaloaan tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi
harrastus- ja juhlatilaksi!
 
Rakennushankkeen tavoitteena on eri-ikäisten asukkaiden toimintamahdollisuuksien parantaminen
kotikylällä, kyläelämän ylläpitäminen ja kylätoiminnan elävöittäminen. Toimivat ja ajanmukaiset tilat
mahdollistavat myös seuratoiminnan kehittämisen monipuolisemmaksi ja jäsenten toiveita paremmin
palvelevaksi. Tilat toimivat jatkossa tarpeen mukaan myös entistä ehompina juhla- ja yksityiskäytössä.
 
Seudullisesti merkittävä hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.
Tuen on myöntänyt  Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hanke edellyttää mittavia taloudellisia panostuksia
nuorisoseuralta itseltään. Myös yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä saatu tuki on ensiarvoisen tärkeää hankkeen
onnistumiseksi.
   


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 Huttukylän Nuorisoseura ry kutsuu kaikki mukaan lahjoitustalkoisiin yhteiseksi hyväksi.
 
Jokainen lahjoitus on tärkeä. Kaikkien yli 100 €/yksityishlö ja yli 500 €/yritys lahjoittaneiden nimet
kaiverretaan nuorisoseuralle laitettavaan kunniatauluun. Huomattavien lahjoitusten (1000 € -)
antajille Huttukylän Nuorisoseura ry tarjoaa lisäksi mahdollisuuden talon kertaluontoiseen käyttöön
ilman erillisiä vuokrakuluja.

Lahjoita klikkaamalla tästä!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Huttukylän nuorisoseuran tapahtumakalenteri


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Jäsentiedote 1/11: 2011-tiedotteet.doc

------------------------------------------------------------------

Tulevat tapahtumat löydät google kalenterista!

------------------------------------------------------------------

Klikkaa auki Huttukylän latukartta!
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
(c) Huttukylän NS 2009.  Päivitetty 3.5.2012. huttukylannuorisoseura(at)gmail.com